Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kanadan Trudeau hehkutti: “Koko maailma hyötyy vahvasta Euroopan unionista”

– Kanadan ja EU-maiden vapaakauppasopimuksen positiiviset vaikutukset alkavat näkyä jo kevään aikana, Kanadan pääministeri Justin Trudeau toivoo.

Euroopan parlamentin eilen hyväksymä Ceta-sopimus parantaa hänen mukaansa keskiluokan kuten myös pienten yritysten ja maanviljelijöiden asemaa, sillä sen myötä odotetaan syntyvän työpaikkoja ja talouskasvua.

– Positiivisen esimerkin osoittaminen tulee olemaan todella tärkeää. Toivottavasti vaikutus alkaa näkyä tänä keväänä, Trudeau sanoi tiedotustilaisuudessa.

Euroopan parlamentissa Strasbourgissa tänään vieraillut Trudeau pitää tärkeänä, että sekä EU että Kanada kiinnittävät huomiota juuri keskiluokan turvallisuudentunteeseen. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannatuksen taustalla oli vahva, syrjään ajautunut keskiluokka, jolle presidenttiehdokas lupasi työpaikkoja. Keskiluokka Euroopassa ja Kanadassa jakaa Trudeaun mielestä saman huolen.

Kanadan ensimmäisenä pääministerinä parlamentille puhunut Trudeau hehkutti yhteyttä Euroopan unioniin. Ceta-sopimus on hänen mukaansa osoitus siitä, mitä maat pitävät tärkeänä. Ne eivät vain halua jäädä seuraamaan talouden kehitystä vaan haluavat johtaa sitä.

– EU on hieno saavutus. — Koko maailma hyötyy vahvasta Euroopan unionista, Trudeau sanoi.

Ceta-sopimus lisää Trudeaun mukaan kauppaa, mutta auttaa parantamaan myös ihmisten elämänlaatua. Samalla hän vakuutti, että sopimus antaa valtioille vastakin mahdollisuuden suojella kansalaistensa oikeuksia olipa kyse työntekijöistä, tuotteiden turvallisuudesta tai ympäristöstä.

Lisää aiheesta

STT–ANNIINA LUOTONEN

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE