Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson luopuu puheenjohtajuudesta jo syksyllä – on ehdolla EU-vaaleissa

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson tiedotustilaisuudessaan Helsingissä 5. maaliskuuta.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson jättää puoluejohtajan tehtävänsä jo tänä syksynä. Hän oli aiemmin kertonut jättävänsä tehtävän kuluvan kauden päättyessä vuonna 2025, jolloin on tarkoitus järjestää seuraava puoluekokous.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lisäksi Andersson ilmoitti tiistaina asettuvansa ehdokkaaksi Euroopan parlamenttiin.

-  Olen jo ennen edellistä puoluekokousta ilmoittanut, että tämä tulee olemaan viimeinen kauteni puolueen johdossa. Minusta on puolueelle hyvä, että puheenjohtaja vaihtuu säännöllisesti ja että yksi ihminen ei ole tässä vaativassa tehtävässä liian pitkään, Andersson sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Andersson kertoi myös päättäneensä jo viime vuonna luopua puheenjohtajuudesta. Hän totesi pääsevänsä luopumaan tehtävästä omilla ehdoillaan.

-  Ilman työuupumista, ilman kriisejä ja ilman puolueväen luottamuksen menettämistä, hän selvensi.

Luopumisen ajankohtaan vaikutti hänen mukaansa myös ensi vuonna pidettävät vaalit. Jos hän olisi jatkanut marraskuussa 2025 pidettävään seuraavaan puoluekokoukseen asti, olisi hän vastannut vielä puolueensa kunta- ja aluevaalikampanjoista ensi vuonna. Uudelle puheenjohtajalle ensimmäiset vaalit olisivat tällöin Anderssonin mukaan olleet vuoden 2027 eduskuntavaalit.

-  Minusta vastuullista johtajuutta on pohtia myös sitä, miten kapulanvaihto hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Lisää aiheesta

VASEMMISTOLIITON uusi puheenjohtaja olisi Anderssonin mukaan määrä valita puoluevaltuuston kokouksessa ensi syksynä. Andersson ilmaisi tiedotustilaisuudessa, että uudesta puheenjohtajasta on mahdollista järjestää neuvoa-antava jäsenäänestys, mikäli tehtävään pyrkii useampi ehdokas. Andersson on toiminut puoluejohtajana vuodesta 2016.

Oman kautensa parhaaksi onnistumiseksi Andersson kertoi puolueensa eduskuntavaalivoiton vuonna 2019, jolloin vasemmistoliitto lisäsi paikkamääräänsä neljällä 18:aan. Vastaavasti suurimmaksi epäonnistumiseksi hän kertoi seuraavissa, vuonna 2023 eduskuntavaaleissa koettu vaalitappio.

Tiukimmaksi paikaksi hän arvioi sen, miten vasemmistoliitto käänsi kielteisen Nato-kantansa hänen johdollaan vuonna 2022.

-  Piti samanaikaisesti itse muodostaa käsitys siitä, miten meidän kannattaa Suomena toimia tässä tilanteessa –, ja samanaikaisesti myös puolueen puheenjohtajana johtaa puoluetta, luoda tilaa keskustelulle ja myöskin luoda tilaa erimielisyydelle, hän arvioi.

Andersson on kolmannen kauden kansanedustaja. Hän oli edellisellä vaalikaudella Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) hallituksissa opetusministerinä, mitä hän kuvaili tiistaina tiedotustilaisuudessa unelmatyökseen.

PÄÄTÖSTÄ europarlamenttivaaliehdokkuudesta Andersson kuvaili puolestaan uransa vaikeimmaksi valinnaksi. Hän kertoi päätökseensä vaikuttaneen se, että puolueen nykyinen europarlamentaarikko Silvia Modig ilmoitti, ettei ole käytettävissä tehtävään.

Andersson korosti tiistaina perheensä merkitystä ja liikuttui kertoessaan, mitä puolisonsa ja lapsensa ovat kokeneet Anderssonin puheenjohtajuuden aikana.

-  Myös perheeni kannalta tämä ajankohta on parempi ehdokkuudelle kuin mitä se on viiden tai kymmenen vuoden päästä. Kaiken sen jälkeen, mitä he ovat puolisona, lapsena ja vanhempana kokeneet, tällä seikalla oli omassa pohdinnassani lopulta kaikista suurin painoarvo, Andersson sanoi.

Hän kertoi olevansa tehtävästä myös aidosti kiinnostunut ja totesi, ettei poliitikko voi siirtyä Brysseliin eläköitymään.

Andersson on aiemmin ollut ehdolla europarlamenttivaaleissa vuonna 2014, jolloin ei tullut valituksi. Andersson sai tuolloin 48  000 ääntä.

Vasemmistoliiton puoluehallitus nimeää ehdokkaat europarlamenttivaaleihin keskiviikkona 6. maaliskuuta. Myös Anderssonin ehdokkuutta käsitellään puoluehallituksessa.

Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 12.34.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE