Kolumnit
4.11.2019 19:00 ・ Päivitetty: 4.11.2019 11:06
Pidän päätöstä lopettaa Vihreä Lanka eriskummallisena, outona ja käsittämättömänä – kenties asiassa on jotakin, jota ei ole julkisuuteen kerrottu
Nyt on sekin nähty, että merkittävä eduskunta- ja hallituspuolue lakkauttaa oman lehtensä. Vihreiden puoluelehden Vihreän Langan elämänlanka katkeaa näillä näkymin joulukuussa. Näin on puoluejohto päättänyt.
Minulle ratkaisu ei avaudu. Pidän päätöstä eriskummallisena, outona ja käsittämättömänä. Kenties asiassa on jotakin, jota ei ole julkisuuteen kerrottu. Tuleeko kertomukselle vielä jatkoa?
Ehkä vihreiden puoluejohdossa koettiin lehti liian itsenäiseksi ja siksi kiusalliseksi. Puoluelehtenä Vihreä Lanka poikkesi muista ainakin siinä, etteivät sen päätoimittajat läheskään aina tunnustaneet oikeaa väriä. Eivät siis olleet puolueensa jäseniä.
Vihreiden päätöstä on paheksuttu sekä puolueen sisällä että sen ulkopuolella. Muiden muassa entiset päätoimittajat Osmo Soininvaara, Elina Grundström ja Timo Harakka ovat avautuneet sosiaalisessa mediassa.
Blogikirjoituksessaan Soininvaara toteaa olevansa tyrmistynyt. Hänen mielestään Vihreästä Langasta olisi pitänyt kehittää tasokas verkkolehti.
”Vihreissä on niin paljon sosiaalista pääomaa, että lehden ympärille saisi helposti avustajajoukon tuottamaan hyvää journalistista aineistoa halvalla”, Soininvaara kirjoitti.
Vihreiden puoluejohdosta puoluesihteeri Veli Liikanen oli laitettu kommentoimaan ratkaisua. Tarkkaan ottaen hänkään ei ole puoluehallituksen jäsen. Liikasen mukaan puolueen lehti ei tavoita vihreiden laajenevaa kannattajakuntaa. Levikki on siihen liian pieni. Puolue ei saa Liikasen mukaan rahoilleen vastinetta.
Lisää aiheesta
Näin varmaan onkin jos ajatellaan, että lehti on osa puolueen viestintää. Mutta tässä ajattelussa ei oteta huomioon sitä, että lehti on myös journalistinen tuote, jolla on oma arvonsa.
Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen muotoili kolumnissaan tämän näin:
”Viestinnän ja journalismin välillä onkin oleellinen ero. Vihreä Lanka lähtee lukijoiden oikeudesta tietää. Journalismin asiakas ovat lukijat. Viestinnän asiakas on lähettäjä. Niinpä ne tahot, joilla on rahaa, saavat sanomansa entistä paremmin julki. Lukijat saavat kuulla niiden viestejä.”
Timo Harakka puolestaan viittasi puoluelehden kaksoisrooliin. ”On oltava sisällä, tunnettava aiheet ja ihmiset. Mutta on välttämättä myös asetuttava ulkopuolelle, otettava välimatkaa varsinaiseen valtaan ja vastuuseen. Niin riippumattomaksi kuin mahdollista, niin sidonnaiseksi kuin on välttämätöntä.”
Vihreätkin ovat hyötyneet lehdestään enemmän kuin nyt havaitsevat.
Vaikka Vihreä Lanka on puolueiden äänenkannattajista nuorimpia, sen syntyhistoria toistaa samaa kaavaa kuin muidenkin. Se syntyi kansanliikkeen lehdeksi. Puolue perustettiin vasta sen jälkeen. Aivan samalla tavalla myös nykyisen Demokraatin edeltäjä Työmies perustettiin jo vuonna 1895, SDP vasta 1899. Työmiehen ensimmäiseen toimitukseen kuulunutta Vilho Virtaa mainittiin Suomen ensimmäiseksi sosialistiksi.
Kun sisällissodan jälkeen syksyllä 1918 Väinö Tanner, Väinö Wuolijoki, Hannes Ryömä ja J.W.Keto ryhtyivät herättämään työväenliikettä kuolleista, he perustivat ensin sanomalehden, Suomen Sosialidemokraatin (näytenumero jo toukokuussa 1918). Puoluetoiminta käynnistyi vasta sen jälkeen.
Puolueiden lehdillä oli aikanaan merkitystä myös massamediana. Kun sotien jälkeen käytiin kamppailua ay-liikkeestä ja siinä sivussa Suomesta, työläisjoukkoja kehotettiin lukemaan päivittäin Demarin pakinoitsijan Muste-Maalarin eli Ano Airiston juttuja. Niissä kun kerrottiin miten asiat olivat.
Tällaista tehtävää ei puolueiden lehdillä ole pitkään aikaan ollut. Mutta yhä edelleen ne journalistisin keinoin ilmentävät liikkeen sielua ja parhaimmillaan ylläpitävät kriittisillä keskustelunavauksillaan kansanliikkeen sisäistä dynamiikkaa.
Vihreätkin ovat hyötyneet lehdestään enemmän kuin nyt havaitsevat.
Jäi näkemättä olisiko EU-komissio haastanut Suomen oikeuteen lehtien välisen kilpailun vääristymisestä.
Elina Grundström ja Timo Harakka viittaavat kommenteissaan vuoteen 2008, jolloin puoluelehdille myönnetty erillinen lehdistötuki yhdistettiin puoluetukeen. Grundström julkaisi uudestaan silloisen juttunsa, jossa epäili ratkaisua keinoksi kaksinkertaistaa puoluetuki. Timo Harakka totesi fb-postauksessaan, että puoluesihteerien vuoden 2008 kohtalokas virhe oli, että puoluelehti nähtiin pelkkänä viestintänä.
Mekin ymmärsimme silloisessa Demarin hallinnossa ja toimituksessa, ettei siitä päätöksestä mitään hyvää herkeä. Eikä herjennyt.
Ratkaisulla oli mielenkiintoinen tausta. Erillisen lehdistötuen viimeisinä vuosina sitä vahvasti jallitettiin lopetettavaksi kokonaan. Liikenne- ja viestintäministeriössä oltiin sitä mieltä, että lehdistötuki vääristää kilpailua ja rikkoo siten EU-sääntöjä. Uskokoon ken haluaa. Hataran muistikuvani mukaan väitteelle haettiin jonkunlainen esimerkkikin. Erään pohjoissuomalaisen pikkukaupungn valtalehti hermostui kun keskustan Suomenmaa (jonka päätoimitus on Oulussa) tuli reviirille ja jakoi ilmaiseksi lehteään ko. paikkakunnalla. Ja mikä pahinta, myi paikallisille firmoille ilmoituksia jakelunumeroonsa.
Tälläkin sitten perusteltiin ratkaisua lopettaa erillinen lehdistötuki. Jäi näkemättä olisiko EU-komissio haastanut Suomen oikeuteen lehtien välisen kilpailun vääristymisestä. Olisiko komissiolla ollut kanttia esittää, että puoluelehdet vakavasti uhkasivat käytännössä monopoliasemassa olevia alueellisia sanomalehtiä valtakunnan päälehdestä puhumattakaan?
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.