Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Sipilän hallituksen viimeinen teko ei saa kiitosta: “Naiset maksavat lain terveytensä uhalla”

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvin pettynyt uuden työaikalain hyväksymiseen. Laissa on sen mielestä merkittäviä, yksinomaan työnantajia hyödyttäviä joustoja ja niiden toteuttajiksi joutuvat naisvaltaisten sosiaali- ja terveysalojen sekä varhaiskasvatuksen työntekijät.

Demokraatti

Demokraatti

– Pääministeri Juha Sipilän hallitus on viimeisimpänä tekonaan ajanut läpi naisten työtä halpuuttavan ja eriarvoistavan lain. Naiset maksavat jakso- ja yötyön käytön laajentamisen terveytensä uhalla, ansionmenetyksinä. Lisäksi perhe-elämä kärsii, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine arvostelee tiedotteessa.

Hän moittii hyväksyttyä lakia siitä, että se antaa mahdollisuuden palkkakikkailun.

– Jaksotyössä työtunnin hinta on työnantajalle halvempi kuin normaalityöajassa. Jaksotyössä lisä- ja ylityötä kertyy vain jaksokohtaisesti. Lisäksi sen muodostuminen voidaan estää työvuorojen muutoksilla pelaamalla.

“Pelko työpaikan menettämisestä on suuri.”

Myös osa-aikaiset työntekijät asetetaan JHL:n mielestä eri asemaan kuin vaihtelevaa työaikaa tekevät. Työnantaja voi jo osa-aikaisen työsopimusta tehdessään lisätä kohdan, että työntekijä on aina sidottu tekemään lisätyötä.

– Vaihtelevaa työaikaa tekeviltä on saatava suostumus lisätyön tekemiseen joka kerta. Tyypillisin osa-aikatyöntekijä on nainen.

Lisää aiheesta

JHL painottaa, että jaksotyö tutkitusti lisää sairastumisriskiä vakaviin sairauksiin. Jaksotyön käytön lisääminen ja säännöllisen yötyön laajentaminen myös vaikeuttavat työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.

– Lapsivaikutusten arviointia ei laissa ole tehty lainkaan, vaikka laki vaikuttaa merkittävästi vanhempien ja huoltajien työaikoihin, Niemi-Laine ihmettelee.

Hän pitää huonona myös sitä, että uuden lain mukaan riitaisat työaikasaatavat vanhenevat jatkossa kaikissa tapauksissa kahdessa vuodessa. Tämä on selvä heikennys työaikasaataviansa penäävien asemaan. Tähän saakka työtuomioistuin on yksimielisesti tulkinnut, että vanhentumisaika on viisi vuotta silloin, kun saatava perustuu työehtosopimukseen.

– Vanhenemisajan muutos on erityisen ongelmallista yksityisillä sosiaali- ja terveysaloilla työskenteleville naisille. Heillä luottamusmiesjärjestelmä ei välttämättä ole kunnossa ja pelko työpaikan menettämisestä on suuri, jos he uskaltautuvat esittämään kritiikkiä työnantajaa kohtaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE