Lääkäreille on mahdollista tehdä suositus sairauspoissaolon tarpeen ja keston arviointiin, esittää selvitystyöryhmä. Tällä hetkellä arviot sairauspoissaolon tarpeesta ja kestosta samassa sairaudessa vaihtelevat riippuen lääkäristä, erikoisalasta tai maantieteellisestä alueesta.

Suosituksen arvellaan lisäävän potilaiden yhdenvertaisuutta, tukevan lääkäreitä työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa ja mahdollisesti vähentävän sairauspoissaoloja.

Selvityksen teosta päätettiin 2017 työeläkeuudistusta koskevassa työmarkkinajärjestöjen sopimuksessa.

−Työryhmä oli yksimielinen siitä, että ohjeistus yleisen suosituksen muodossa on tarpeen ja mahdollinen. Sen sijaan eri mieltä oltiin siitä, pitäisikö suositusten olla yksittäiseen sairauteen tai diagnoosiin liittyviä, kertoo työryhmän puheenjohtaja Tuula Oksanen Työterveyslaitoksesta.

─ Diagnoosiin liittyvien ohjeiden epäillään olevan liian kaavamaisia, jolloin työntekijän työn vaatimukset ja työolosuhteet huomioon ottava arviointi jäisi liian vähäiseksi.

Ruotsissa ohjeistus on diagnoosikohtainen.

─ Suomessa yksi toimiva tapa voisi olla sairauspoissaolon arviointiohjeen liittäminen Käypä hoito -suositukseen, Oksanen esittää.

Esimerkiksi masennuksen käypä hoito -suosituksessa näin jo onkin. Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tieteelliseen näyttöön perustuvia hoitosuosituksia, jotka ovat laajasti käytössä. Niitä ylläpitää Lääkäriseura Duodecim.

Työryhmä ehdottaa, että suositus valmistellaan asiantuntijatyönä siten, että riittävä lääketieteellinen ja työelämän asiantuntemus on edustettuna.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi katsoo, että parhaiten sairauspoissaolojen arviointi sopii työterveyslääkäreille, joilla on tieto työolosuhteista ja mahdollisuus tukea osittaista työkykyä.

STTK ei näe tarvetta diagnoosikohtaisille suosituksille sairauspoissaoloista.

– Sairauspoissaloja määrättäessä olennaista on toimintakyky, joka saattaa vaihdella suuresti saman diagnoosin sisällä. Olennaista on myös työn sisältö ja vaatimukset, joita työ terveydelle ja toimintakyvylle asettaa. Työntekijällä saattaa myös olla useita samanaikaisia sairauksia tai oireita, joiden yhteisvaikutuksista on vaikea tehdä kaavamaista ohjeistusta, Työläjärvi korostaa.

Teemasta on hänen mukaansa vain niukasti tutkittua tietoa.

– Siksi yksilöllinen ja tapauskohtainen harkinta sekä kokemuksen kautta tapahtuva sairauspoissaolon määrittäminen on joka tapauksessa tulevaisuudessakin keskeinen työskentelytapa poissaolotarpeen arvioinnissa.