Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomen vanhustenhoito laahaa jo nyt muita jäljessä – “Hallitus heikentää tilannetta entisestään”

Eeva-Johanna Eloranta korostaa, että jokainen on ansainnut arvokkaan vanhuuden ja hyvän hoivan.

Pohjoismaisen Nordcare-tutkimuksen tulos ei mairittele suomalaista vanhustenhoitoa. Suomessa hoitajalla on päivävuoron aikana autettavanaan keskimäärin kaksitoista vanhusta.

Tanskassa ja Norjassa vastaava luku on vain kahdeksan ja Ruotsissakin kymmenen. Tilanne oli samankaltainen myös kymmenen vuotta sitten, kun aiempi vertailu tehtiin.

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) ei voi hyväksyä sitä, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoo entisestään heikentää vanhusten tilannetta.

Hän viittaa siihen, että vanhuspalveluiden ympärivuorokautisen hoivan hoitajamitoituksen alarajaa aiotaan alentaa nykyisestä 0,5:stä 0,4:ään.

– Hoidettavia olisi siis tulevaisuudessa vielä paljon enemmän hoitajaa kohden. Jo tällä hetkellä vanhustenhoidossa työskennellään voimien äärirajoilla. Tämänhetkinen mitous hädin tuskin riittää perushoitoon, Eloranta huomauttaa.

Hidastunut vanhus ja kiireessään hoppuileva hoitaja on ikävä tilanne molemmille.

Elorannan mielestä hallituksen pitäisi edes kuunnella Valviraa, vanhuspalveluiden ylintä valvojaa, jonka mukaan oikeus hyvään hoitoon ei enää toteudu, jos nykyistä vähimmäismitoista alennetaan.

Lisää aiheesta

Hän pelkää, että seurauksena voi olla vaaratilanteiden riskin kasvaminen, jopa kovakouraisen kohtelun lisääntyminen.

– Ikääntymisen myötä hidastunut vanhus ja kiireessään hoppuileva hoitaja on ikävä tilanne molemmille.

Eloranta näkee, että Sipilän hallitus jatkaa ylipäänsä heikompiosaisten kurjistamista.

– Sydämeltään sivistynyt yhteiskunta huolehtii heikommistaan: lapsista, vammaisista, sairaista ja vanhuksista, Eloranta muistuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE