Politiikka

Suomi ja Afganistan: Palautussopimus allekirjoitettiin

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Suomen puolesta palautussopimuksen allekirjoitti sisäministeri Paula Risikko.
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Suomen puolesta palautussopimuksen allekirjoitti sisäministeri Paula Risikko.
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Suomen puolesta palautussopimuksen allekirjoitti sisäministeri Paula Risikko.

Suomi ja Afganistan ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden palauttamisesta.

Suomen sisä- ja ulkoministeriöiden mukaan asiakirja helpottaa viranomaisyhteistyötä sekä vapaaehtoisen paluun että pakkopalautusten yhteydessä.

Sopimus allekirjoitettiin Brysselissä Euroopan unionin ja Afganistanin hallituksen isännöimän konferenssin yhteydessä. Suomen puolesta allekirjoittajana toimi sisäministeri Paula Risikko (kok.).

Afganistanilaiset jättivät Suomessa vuonna 2015 irakilaisten jälkeen toiseksi eniten turvapaikkahakemuksia (5 214). Kuluvan vuoden aikana syyskuun loppuun mennessä 669 afganistanilaista on hakenut Suomesta turvapaikkaa.

Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä Afganistaniin on palannut vapaaehtoisesti 109 Afganistanin kansalaista.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat