Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Tämä on synkeä päivä” – kansanedustajakaksikko älähtää Itä-Suomen puolesta

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

SDP:n kansanedustajat Timo Suhonen ja Anna-Kristiina Mikkonen ovat huolissaan koko Itä-Suomen terveydenhuollon tulevaisuuden puolesta.

Demokraatti

Demokraatti

Varkautelainen Suhonen on erityisen pahoillaan siitä, että Varkauden ja Iisalmen yöpäivystyksistä halutaan luopua.

Kansalaisten vetoaminen ei riittänyt, jotta Sari Essayah (kd.), Marko Kilpi (kok.), Karoliina Partanen (kok.) tai Minna Reijonen (ps.) olisivat ryhtynyt puolustamaan yöpäivystysten jatkoa, hän suree.

– Tiistain äänestys tekee näkyväksi hallituksen politiikan. Säästöjä haetaan ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden turvaavista palveluista myös silloin, kun ne eivät juurikaan todellisia säästöjä tuo, Suhonen muistuttaa tiedotteessa.

Hänen mielestään onkin hyvä huomata, että hallituspuolueidenkin riveissä lisääntyy käsitys siitä, että näillä leikkauksilla ei ole ihmisten ymmärrystä tai tukea.

– Olisipa vain useampi Savo-Karjalan edustaja osoittanut rohkeutta puolustaa oman vaalipiirinsä elintärkeitä palveluita muuallakin kuin juhlapuheissa.

MIKKONEN toteaa, että sairaalaverkon supistaminen uhkaa vaarantaa koko Itä-Suomen terveydenhuollon saatavuuden.

Lisää aiheesta

– Tämä on Suomelle synkkä päivä. Hallituspuolueet ovat äänin 101-96 päättäneet heikentää maamme sairaalaverkkoa, vaikka asiantuntijat ovat toistuvasti varoittaneet vakavista vaikutuksista terveysturvallisuuteen ja hoitoon pääsyyn.

Viikonlopun keskustelu hallituksen sairaalaverkkosuunnitelmista toi hänen mukaansa esille hallituksen päätöksenteon poukkoilevuuden, kun sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) muutti kantaansa Oulaskankaan sairaalan tilanteesta tunnista toiseen.

– Tämä epävarmuus herättää kysymyksiä hallituksen kyvystä tehdä vastuullisia päätöksiä, jotka perustuvat huolellisiin vaikutusarviointeihin. Näin tärkeissä asioissa päätöksenteon pitää olla johdonmukaista ja perusteltua, eikä poliittista hätiköintiä.

HALLITUKSEN esitys poistaa Savonlinnan sairaalan monialaisen ympärivuorokautisen päivystyksen, vaikka alueen erityisolosuhteet – pitkät etäisyydet, vesistöjen rikkoma maantiede sekä matkailijoiden ja kausiasukkaiden suuri määrä – edellyttävät nykyisten palvelujen säilyttämistä, savonlinnalainen Mikkonen muistuttaa.

– Savonlinnan asukkaille tämä tarkoittaa yli tunnin matkaa Mikkeliin silloin, kun tarvitsee hoitoa. Tätä ei voi kutsua yhdenvertaiseksi terveydenhuolloksi, vaan keskittämiseksi, joka vaarantaa potilasturvallisuuden ja rapauttaa Itä-Suomen sairaanhoidon.

”Itä-Suomi jätetään jälleen kerran oman onnensa nojaan.”

Tämä on häpeällinen päivä koko Suomelle ja raskas isku Itä-Suomelle Varkauden ja Iisalmen päivystyksen loppuessa sekä Savonlinnan ja Kouvolan palvelutason aletessa, Mikkonen kritisoi.

– Hallituksen politiikka lisää alueellista ja sosiaalista eriarvoisuutta. Itä-Suomi jätetään jälleen kerran oman onnensa nojaan. On surullista nähdä, kuinka hallituspuolueet ummistavat silmänsä päätöstensä konkreettisilta seurauksilta ja romuttavat Suomen palveluverkoston.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE