Odotettavissa ei ole suurta dramatiikkaa, koska lopputulos on selvä. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on pyytänyt lupaa syyttää Mäenpäätä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tämän vieraslajipuheiden takia, mutta 5/6 enemmistön saaminen eduskunnassa syytteen myöntämiseksi ei ole toteutumassa. Pelkästään Mäenpään oman puolueen edustajien asettuminen hänen taakseen riittää, ja perussuomalaiset on tehnyt jo varhain selväksi, ettei se tue syyteluvan antamista.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoitti kolumnissaan MTV:lle vielä keskiviikkona, että ”Vieraslajien torjunnan ja haittamaahanmuuton torjunnan rinnastaminen oli humoristinen tapa kertoa, mihin hallituksen tulisi keskittää tarmoaan” ja että ”Ennennäkemättömän syyteluvan antaminen tarkoittaisi, että edustaja Mäenpään puhe oli ennennäkemättömän kauhea, pahinta, mitä tässä talossa on sataan vuoteen sanottu. Jokainen voi itse pohtia, onko näin”. Kyse oli siis vitsistä, eikä se edes kovin pahasta. Tuttua ja surullista ps-puolustelua. Kenties siksi, että Halla-aho itsekin on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Perustuslakivaliokunnan enemmistö oli toista mieltä ja puolsi syytesuojan murtamista, jotta mahdollinen rikos saatettaisiin tuomioistuimen arvioitavaksi. Asiasta käytiin keskiviikkona eduskunnassa pitkä ja polveileva keskustelu, osin varsinaisen asian sivusta, kuten tapana on. Eduskunnassa ei kuitenkaan perjantaina äänestetä siitä, syyllistyikö Mäenpää rikokseen vaan siitä, voidaanko kansanedustajan puheita arvioida oikeuslaitoksessa samalla tavalla kuin tapahtuisi kenen tahansa muun kansalaisen kohdalla. Osa kansanedustajista, myös keskustassa ja kokoomuksessa, on sitä mieltä ettei voi. Lähimmäisenrakkauden raamatullisia tasoja tavoittelevat kristillisdemokraatitkin näkevät Mäenpään syytesuojan ajavan asiaa parhaiten.

Kysymys siitä onko joku joskus eduskunnan sadan vuoden aikana sanonut jotain vielä pahempaa kuin Mäenpää ei ole peruste tarkastella asiaa nyt historiasta riippumatta. Kuten perustuslakivaliokunta on todennut, perustuslaissa turvattua kansanedustajan koskemattomuutta ja puhevapautta ei ole tarkoitettu eduskunnan valtiopäivätoiminnan käyttämiseen perustuslaissa turvatun ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden loukkauksiin.

Totta on, että oikeusoppineidenkin mukaan syyttämislupa-asia on juridisesti monimutkainen, mutta poliittinen eliitti, jota kansanedustajat ovat, ei voi myöskään toimia vain omassa todellisuudessaan omilla säännöillään tavallisen rahvaan todellisuudesta irrallaan. Mitä lähempänä päättäjien ja kansan todellisuudet ovat toisiaan, sen parempi myös demokratian kannalta. Erikoista, että niin monet kansanedustajat näkevät roolinsa toisin. Koko järjestelmän yhteismitattomuutta on se, jos eduskunnan salissa voi sanoa sellaista mitä muualla ei.

Asian merkittävän eettisen ja periaatteellisen luonteen vuoksi historia tulee muistamaan äänestyksen, äänestäjät ja tuloksen.