Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tästä on hallituksen kuntatalouden pyrähdys tehty: “Työkuorma vain kasvaa”

Tilastokeskus on julkistanut arvionsa kuntatalouden tilinpäätöksistä vuodelta 2016. Kuntatalous on vahvistunut 450 miljoonalla eurolla ja tulos kokonaisuutena on ylijäämäinen 840 miljoonaa euroa.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ehti jo blogissaan antaa kiitokset hyvästä tuloksesta kuntasektorille. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Silja Paavola ei hyväksy keinoja, joilla hallitus on vahvistanut kuntataloutta.

– Lähi- ja perushoitajia on ennenkuulumaton määrä työttömänä, eläkkeelle jäävien tilalle ei palkata uusia työntekijöitä eikä määräaikaisia työsuhteita jatketa. Myös kielto palkata sijaisia on hyvin yleistä.

Paavola huomauttaa, että erityisesti kotihoidossa, vanhusten palveluasumisessa, vanhainkodeissa ja varhaiskasvatuksessa on huutava pula työntekijöistä.

– Työssä olevien työkuorma on kasvanut merkittävästi.

Kodinhoitajista ja lähihoitajista 60 prosenttia uskoi jatkavansa eläkeikään asti.

Samaan aikaan lähi- ja perushoitajien työttömyys on noussut noin seitsemän prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2016. Työttömyysaste on nyt 5,5 prosenttia.

Lisää aiheesta

– Sote-uudistuksen myötä toimintaa saatetaan tehostaa entisestään, jolloin työttömyys vain jatkaa kasvuaan.

Helmikuussa julkistetun Kunta10 -tutkimuksen mukaan puolella lähihoitajista ja muista hoitajista työmäärä on lisääntynyt yli sietokyvyn. Paavola laskee, että vain luokanopettajilla luku oli hieman korkeampi.

Kodinhoitajista ja lähihoitajista 60 prosenttia uskoi jatkavansa eläkeikään saakka.

– Vain palomiehillä ja keittiöapulaisilla luku oli pienempi. Yli kolme päivää kestäviä sairauslomia oli eniten lähihoitajilla ja kodinhoitajilla, Silja Paavola luettelee faktaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE