Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Täytyy olla todella pahantahtoinen, jos…” – Jaakonsaari ja Jungner tarttuivat Rinteen niskalaukaus-sitaattiin

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.).

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen niskalaukaus-siteeraus puhuttaa sosiaalisessa mediassa.

–Ihmisten polvilleen laittaminen on järjetöntä. Olen saanut palautetta, jossa ihmiset ovat sanoneet, että hallituksen politiikka tuntuu siltä, että halutaan laittaa työttömät polvilleen ja antaa heille niskalaukaus, Rinne kertoi Aamulehdelle kommentoidessaan hallituksen läpiajamaa työttömien niin kutsuttua aktiivimallia.

Siteeraus on herättänyt närää etenkin hallituspuolueiden kansanedustajien parissa. Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo on vaatinut sen johdosta jopa anteeksipyyntöä.

– Hallituksella näyttää olevan hätä kanssa. Ensin se runnoi työttömiä rankaisevan mallin läpi. Nyt se pöyristyy kansalaisten pettyneestä palautteesta, jota siteerasin. Pettymys tulee esiin sadoissa viesteissä ja puheluissa. Millaista palautetta hallitus oikein odotti? Antti Rinne on vastannut Twitterissä.

STT:lle Rinne on todennut, ettei rupea ihmisten kertomuksia muuttamaan.

Lisää aiheesta

SDP:stä hiljattain eronnut entinen puolusihteeri ja kansanedustaja Mikael Jungner ottaa Twitterissä kantaa Rinteen haastatteluun ja siihen, miten Rinne asian ilmaisi.

– “Tuntuu kuin asetetaan polvilleen ja annetaan niskalaukaus” ei tarkoita sitä että asetetaan polvilleen ja annetaan niskalaukaus. Lause kuvaa tunnetta. Sitä äärimmäisen voimattomuuden tunnetta systeemin edessä, jota moni tuntee. Kielikuva. Metafora, Jungner muistuttaa.

Entinen työministeri Liisa Jaakonsaari on asioissa samoilla Rinnettä puolustavilla linjoilla.

Europarlamentaarikko Jaakonsaari (sd.) käy asiasta keskustelua työelämäprofessori Pekka Saurin kanssa.

– Sanoisin Sinulle @AnttiRinnepj , että anna palaa! En kuitenkaan taida uskaltaa. Joku voi tulkita, että kannustan pyromaaniksi ryhtymistä #niskalaukausvertaus #hyikauhia, Jaakonsaari aloittaa Twitterissä.

– Tarkoitatko, että hyväksyt niskalaukausvertauksen? Sauri kommentoi tviittiä kysyvästi.

– Niskalaukaus oli metafora, jolla pitkäaikaistyötön itse on kuvannut tuntojaan. Rankanlainen. En voi enkä halua kieltää ketään niin sanomasta, Jaakonsaari vastaa Saurille, jota vastaus ei vielä tyydytä.

– Eihän kyse ole siitä, että pitkäaikaistyötön näin sanoo. Kyse on siitä, että pääoppositiopuolueen johtaja toistaa sen, Sauri toteaa.

– Sitaattina. Täytyy olla todella pahantahtoinen, jos tulkitsee sitaatin ikäänkuin siteerata kannattaisi niskalaukauksia. Tällä menolla menee kieli tosi köyhäksi jos metaforia ryhdytään paheksumaan, Liisa Jaakonsaari kuittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE