Politiikka
14.9.2016 15:02 ・ Päivitetty: 14.9.2016 15:02
”Toisaalta mitä sanoo Nato?” – Junckerin esittämä operaatioesikunta herättää Suomessa kysymyksiä
Suomi ei ota kantaa EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ehdotukseen EU:n yhteisestä operaatioesikunnasta ennen kuin on huolella tutkittu, mitä se tarkoittaa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) painottaa kuitenkin Suomen sinänsä kannattavan EU:n puolustusyhteistyön syventämistä monessa asiassa.
– Suomi on esittänyt yhdessä Ranskan kanssa, että on paljon asioita, joissa voidaan mennä syvemmälle puolustus- ja turvallisuusyhteistyössä. Juncker puhui esimerkiksi sotilasalalle liittyvän tutkimuksen lisäämisestä, ja sitä on myös Suomi ehdottanut, Sipilä sanoi keskiviikkona.
Pääministerin mukaan operaatioesikunnassa on kyse sekä kriisinhallinnasta että sotilaallisesta yhteistyöstä.
– Naton päällekkäisorganisaatiota ei tavoitella.
Hyvä avaus, joka voisi mennä läpi.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Matti Vanhasen (kesk.) mukaan Juncker oli hakenut mallin, joka ei mene päällekkäin Naton esikuntatyön kanssa.
Lisää aiheesta
– Hän puhui siviili- ja sotilasesikunnasta. Hyvä avaus, joka voisi mennä läpi.
Myös puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mielestä yhteisen esikunnan perustaminen voisi olla perusteltua EU:lle.
– Toisaalta, mitä Nato-maat sanovat. Kannattavatko ne päällekkäisten rakenteiden rakentamista? Niinistö pohti.
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) ei pidä esikunta-ajatusta ajankohtaisena. Hänen mielestään tärkeämpää olisi nyt keskittyä olemassa oleviin ulko- ja turvallisuuspoliittiisiin kriiseihin muun muassa Ukrainassa ja Turkissa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
14.9.2016 09:11
Vanhanen EU:n yhteisen puolustuksen kehittämisestä: Liittyy lähinnä kriisinhallintaan
Politiikka
14.9.2016 09:02
”Kansalaiset odottavat EU:lta tuloksia”– Junckerilta vahva vetoomus populismia vastaan
Politiikka
14.9.2016 05:46
EU:n tulevaisuus puntarissa – Junckerin linjapuheeseen kohdistuvat kovat odotukset
Politiikka
13.9.2016 14:19
Turvallisuus ja kasvu nousevat keskiöön – EU:n tulevaisuus on taas luupin alla huippukokouksessa