Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tulin huonossa ja väärässä järjestyksessä, en demariputkea pitkin” – Nasima Razmyar kertoo erilaisesta tiestään politiikkaan

SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar kertoo viime viikolla julkaistussa Nasima-elämäkerrassaan (Tammi) myös tiestään politiikan parrasvaloihin.

Razmyar valittiin eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa Suomen ensimmäisenä pakolaistaustaisena parlamentaarikkona.

Kaikki sai alkunsa vuosia aiemmin yläasteikäisen koululaisen työelämään tutustumisesta niin sanotussa tet-harjoittelussa.

Vuonna 1992 kahdeksan vanhana perheensä kanssa Suomeen muuttanut Nasima Razmyar halusi tutustua politiikkaan, jonkin puolueen tapaan toimia täällä.

Hän kysyi neuvoa isältään Daoud Razmyarilta. Isä sanoi, ettei tunne kunnolla suomalaista politiikkaa, mutta yhden asian hän tietää: sosialidemokraattinen ajattelu on perusteiltaan varmaan aika samanlaista kaikkialla. Kokeile sitä!

Nasima ottikin yhteyttä SDP:n puoluetoimistoon, johon hän pääsi tet-harjoittelijana.

Tuossa vaiheessa se merkitsi kiinnostusta, ei jäsenyyttä, mutta jokin jäi itämään.

Lisää aiheesta

– Nuorten toimintaan taisin mennä mukaan vasta parikymppisenä, Nasima Razmyar muistelee kirjassa

– Ikinä en ajatellut, että minusta voisi tulla kansanedustaja, vaan että isä olisi silti ylpeä, jos olisin jotenkin mukana poliittisessa toiminnassa, vaikuttamassa.

Myöhemmin hän tutustui SDP:n aatteeseen, perinteeseen – ja upeisiin naisiin.

“Hän (Jutta Urpilainen) sanoi tietävänsä, että olen sosialidemokraatti – ei siis tuhlata aikaa puolin ja toisin, vaan lähde vaaleihin mukaan.”

Nasima Razmyar rikkoi ennakkoluuloja ja nousi kasvoksi kansakunnan julkkisgalleriaan osallistumalla suosittuun Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan vuonna 2010.

Politiikan parketilla asioihin pisti puolestaan vauhtia SDP:n silloinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen. Urpilainen soitti Razmyarille ja pyysi hänet tapaamiseen puoluetoimistolle.

– Hän sanoi tietävänsä, että olen sosialidemokraatti – ei siis tuhlata aikaa puolin ja toisin, vaan lähde vaaleihin mukaan. Molemmat tiedettiin, ettei minua tarvitse mitenkään kosiskella.

Eduskuntavaaleissa 2011 Nasima Razmyar ei tullut valituksi, eikä eurovaaleissa 2014. Hyviä kouluja ne kyllä olivat. Oppirahoja maksuun, kantapään kautta.

Mukaan mahtui merkittävä läpilyönti kuntapolitiikassa: Helsingin kaupunginvaltuustoon hänet valittiin sd-listalta vuonna 2012.

– Vaalikentillä minua vain tuijoteltiin, osa ihmisistä ei edes tervehtinyt, Razmyar tilittää kokemuksiaan vaalien suman alkuvaiheessa.

– Tulin huonossa ja väärässä järjestyksessä, en tullut demariputkea pitkin, ei ollut tohtoritutkintoa, en ollut käynyt kolmia kunnallisvaaleja ensin. Olin varmaan monelle kaiken lisäksi tällainen viihdeihminen ääniä keräämässä.

Vielä vuoden 2015 vaalien jälkeen hänelle tultiin kertomaan, että “tuossa viereisessä pöydässä” juuri puhuivat, että on se hienoa, kun joku voi tanssijalalla astua eduskuntaan.

Nasima Razmyar kokee maksaneensa “sisälläpäin” – poliitikkojen ja puolueensa piirissä –hintaa erilaisesta tavastaan tulla mukaan ja sen mukana tulleesta julkisuudesta.

Kollegoiden katseista ja ilmeistä hän luki: katsotaan, miten kauan tuon kantti kestää.

Olin varmaan monelle kaiken lisäksi tällainen viihdeihminen ääniä keräämässä.

Vuoden 2015 eduskuntaavaalit eivät olleet SDP:lle menestys eikä vaalivaljojaisissa riemu katossa.

5 156 äänellä läpi mennyt Nasima Razmyar tukiryhmineen lukeutui niihin, joilla oli aihetta hymyyn myös tuona huhtikuisena iltana.

Kaikki salissa halusivat halata ja onnitella häntä.

Daoud-isä ilmaantui loppuillasta paikalle. Ei ennen kuin hän uskoi, ettei mikään tarkistuslaskelma enää voi viedä tyttären paikkaa eduskunnassa.

Isä soitti kotoa valvojaispaikalle ja kysyi Nasimalta, voiko hän jo onnitella.

– Ei, ei… tämä ei ole vielä selvä juttu, Daoud Razmyar epäili ääneen.

Lopulta isä hyppäsi taksiin ja saapui Paasitornille.

– Siinä se sitten halasi ja halasi ja näytti niin onnnelliselta, että halkeaa, Nasima Razmyar kertoo kirjassaan.

Äkkiä Suomi ei ollut enää entisensä.

Nasima-kirjan on kirjoittanut journalisti, tietokirjailija Raila Kinnunen.

Se on henkilökuva, jota Nasima Razmyar itse kuvaa esipuheessa näin:

– Halusin hahmottaa ajatuksiani oman uuden elämäntilanteeni ja muuttuneen poliittisen ajan pohjalta. Tämä kirja on enemmänkin puheenvuoroni lukijalle kuin elämäkerta.

– Haluan kertoa suoraan lukijalla ajatuksiani elämästäni, mietteitä mailmasta ja ajastamme.

Kirja syntyi aikana, jolloin keskustelu turvapaikanhakijoista ja maahanmuutosta kuuumeni. Aikana, jolloin vihapuheesta tuli arkea Suomessa.

– Äkkiä Suomi ei ollut enää entisensä. Tuntui, että oli pysähdyttävä miettimään tätä yhteiskunnallista ilmiötä ja syitä sille, Razmayr kirjoittaa tammikuuhun 2017 päivätyissä kirjan alkusanoissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE