– Olen tosi sopeutuvainen ja olen tykännyt hirveästi kaikista töistä, joita olen tehnyt. Elämä on vienyt sillä tavalla, että kun joku ovi on sulkeutunut, on avautunut ikkuna, josta sitten ryömitään ulos, hän vastaa kuplivasti nauraen hänen työhistoriaansa hämmästelevälle.

Turkulaista Pitkäahoa elämä on tuuppinut eri urille pitkälti perheenlisäysten myötä. Ensimmäisen lapsensa hän sai jo 19-vuotiaana. Laborantista tig-hitsaajaksi yksinhuoltaja ryhtyi toisen lapsen saatuaan. Sitten tuli kolmas lapsi ja talouden taantuma. Äitiyslomalta palaavaa odotti lomautus. Pitkäaho päätti hommata ammatin, jossa työtä riittää.

Nuorempana hän oli ajatellut, että lähihoitajaksi hän ei ainakaan ryhdy. Aiemmin hän oli myös vakuuttunut siitä, että vanhustyöhön – takapuolia pesemään – hänestä ei ole, mutta sinne hän lopulta päätyi, vaikka lähihoitajaopinnoissa suuntautumisvaihtoehto olikin hammashoito.

Sitten tulivat JHL:n luottamusmiesvaalit ja Pitkäahoa kysyttiin ehdolle. Nyt ollaan tässä – taas uudessa unelmaduunissa – hyvinvointialan, vanhus- ja vammaispalveluiden päätoimisena luottamusmiehenä.

Ammattiyhdistysliike alkoi kiinnostaa Pitkäahoa ja hän liittyi Toimihenkilöunioniin, kun hän oli valmistunut laborantiksi. Pitkäaho kertoo aina olleensa janoinen tiedolle. Hän haluaa tietää omista ja muiden asioista – oikeuksista ja velvollisuuksista – sekä siitä, missä ja miten häntä ja muita koskevia päätöksiä tehdään.

– Silloin nuorena ainoa asia, joka ehkäisi minua olemasta kunnon liittoaktiivi, olivat puheet siitä, että minun pitäisi miettiä, mitä puoluetta kannatan. Olen kasvanut Jehovan todistaja -perheessä, jossa on pysytty erillään politiikasta ja ay-toiminnasta, hän kertoo.

–Ay-toimintaan oli kuitenkin helpompi lähteä mukaan, mutta politiikka oli pitkään asia, jonka kanssa en halunnut olla missään tekemisissä, kun en siitä ymmärtänyt, hän jatkaa.

Kun politiikka sitten Metalliliiton jäsenyyden aikana alkoi kiinnostaa, hän ryhtyi pohtimaan puoluekantaansa. Vaikka kotona politiikkaa ei puhuttu, on kotoa saatu vahva arvopohja kovin sosialidemokraattinen – solidaarisuutta ja toisten auttamista painottava. Siksi SDP tuntui omalta.

Eroon leimoista

Pitkäahon mielestä puoluepolitiikka saa olla osa ay-toimintaa, mutta on paikallaan pohtia, miten se käytännössä näkyy. Omasta kokemuksesta hän tietää, että takertuminen puoluekantoihin voi olla perin ikävää.

Metallissa hän liittyi osastoon, johon muutkin työkaverit kuuluivat, eikä hän liittyessään ollut sen enempää ”vassari kuin demarikaan”. Hänelle valkeni vasta myöhemmin, että osastoon liittynyt miellettiin automaattisesti vasemmistoliittolaiseksi. Monelle kaverille olikin yllätys, kun Pitkäahosta paljastui demari.

– Minulta tultiin jopa kysymään, että miltä tuntuu olla takinkääntäjä. Mutta enhän minä ollut mitään takkia kääntänyt – oma itseni olin koko ajan ollut! Se harmittaa paljon, että yksi hyvä ystävä sanoi puoluevalintani jälkeen, ettei enää osaa puhua kanssani. Otin sen raskaasti, koska en ollut muuttunut ihmisenä, Pitkäaho muistelee.

Pitkäahon mielestä niin ystävyyksissä kuin ay-toiminnassakin on hölmöä liiaksi tuijottaa puoluekantaa. Pahimmillaan moinen rampauttaa toimintaa, jos jäädään vatvomaan, kuka kuuluu mihinkin porukkaan ja keiden kanssa ”kuuluu” asioita hoitaa.

– Tärkeämpää on pystyä puhaltamaan yhteen hiileen ja hoitaa yhteisiä asioita ja ihmisten edunvalvontaa, Pitkäaho sanoo ja huomauttaa, että yhtä haitallista on puolueen sisällä jakaa ihmisiä erilaisiin demareihin.

Parempaa politiikkaa

Kuntapolitiikassa Pitkäaho on mukana varhaiskasvatus- ja perusopetusjaoston jäsenenä, ja hän pyrkii vaaleissa valtuustoon. Pitkäaho toivoo, että valtuuston toimintakulttuuria voitaisiin kehittää. Nyt valtuustossa pidetään paljon samaa sisältöä toistavia puheenvuoroja, kun jokainen poliitikko haluaa ääneen.

– Miksei voida sopia, että joku ryhmästä kertoo tiivistetysti, millaisia erilaisia kantoja ryhmässä on noussut esiin ja mikä on ryhmän kanta. Miksi tuhlata aikaa samojen asioiden toisteluun, kun tärkeintä on tehdä päätöksiä, hän kysyy.

Hän ehdottaa, että valtuutetut voisivat halutessaan avata omia kantojaan yksityiskohtaisesti esimerkiksi blogeissaan. Toki valtuustoryhmässä tulisi päästä sopuun siitä, että jokainen joskus pääsee salissa ääneen ja esittämään ryhmän kannan.

Kaksi kysymystä

1. Minkä asian haluaisit maailmassa muuttaa?

Ihmisen asenteen toisia kohtaan. Monesti ihmisten kuunteleminen, toisista välittäminen ja heidän hyväksyminen sellaisina kuin he ovat, johtaisi parempiin lopputuloksiin kuin oman kannan ajaminen laput silmillä.

2. Terveisesi sd-kentälle?

Toimitaan yhdessä, autetaan uusia jäseniä ja ehdokkaita ja tuetaan toisiamme!

Iris Pitkäahon haastattelu on osa Demokraatin Miten minusta tuli demari -henkilöhaastattelujen sarjaa.