Politiikka
1.11.2018 06:35 ・ Päivitetty: 1.11.2018 06:35
”Vihreät tarvitsevat johtoon tunnetumman kasvon” – taas yksi nimi kieltäytyy kunniasta
Kansanedustaja Emma Kari ei asetu ehdolle vihreiden puheenjohtajaksi.
– Vakavan harkinnan jälkeen olen päättänyt, etten ole käytettävänä vihreiden puheenjohtajaksi. Päätös ei ollut helppo. Haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua, hän kirjoittaa tiedotteessa.
Hän toteaa hakeneensa puolitoista vuotta sitten puheenjohtajaksi, koska uskoi pystyvänsä tarjoamaan puolueelle arvojohtajuutta uusilla kasvoilla ja vahvalla kasvustrategialla.
– Nyt vaaleihin on enää alle puoli vuotta. Vihreät tarvitsevat johtoon tunnetumman kasvon, Kari perustelee.
”Kukaan ei voi tässä tilanteessa ajatella asiaa itsekkäästi.”
Hänen mukaansa viime viikot ovat hitsanneet vihreät tiiviiksi joukkueeksi, ”jossa kaikki ajattelemme ensisijaisesti yhteistä etua”.
– Kukaan ei voi tässä tilanteessa ajatella asiaa itsekkäästi. Tässä ei ole kyse ensisijaisesti minusta henkilönä vaan siitä, mikä on vihreiden etu vaikeassa tilanteessa.
Lisää aiheesta
Emma Kari uskoo, että vihreillä on mahdollisuus muuttaa Suomen suunta ensi kevään eduskuntavaaleissa.
– Niistä vaaleista on vihdoin tulossa ilmastovaalit. Siksi seuraavan puheenjohtajan on tärkeää olla vahva ympäristöasiossa. Löysän ilmastopuheen ja tyhjien lupausten sijaan tarvitaan tekoja.
Vihreät valitsee ”tynkäpuheenjohtajan” ensi lauantaina. Toistaiseksi ainoa ehdokas on kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto. Pekka Haaviston ilmoitusta odotetaan vielä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
31.10.2018 12:53
Satu Hassi avautuu rajusti: ”Uskottavuuden tärkein kriteeri näyttää olevan, että on setä. Tai ainakin mies.”
Toimituksen kommentit
31.10.2018 11:01
Vihreiden johtoon on tarjolla osaava ja kokenut nainen, mutta hänestä ei puhu oikein kukaan – Miksi julkinen keskustelu pyörii miesten ympärillä?
Politiikka
31.10.2018 09:51
”Ette välttämättä pääse minusta niin vaan eroon” – Niinistö avaa suunnitelmiaan, kirjakin tulossa
Politiikka
30.10.2018 15:11
Vihreiden puheenjohtajateatteri jatkuu – taas yksi pelistä pois