Politiikka
18.7.2024 07:03 ・ Päivitetty: 18.7.2024 07:03
Vornanen kommentoi poliisin esitutkintaa – kiistää osan rikosepäilyistä
Ampumisesta baarin edustalla epäilty kansanedustaja Timo Vornanen (tv.) kommentoi poliisin esitutkintaa tiedotteessa keskiviikkona illalla.
Hän kiistää syyllistyneensä osaan häneen kohdistuvista rikosepäilyistä.
Vornanen kiistää syyllistyneensä vaaran aiheuttamiseen ja laittomaan uhkaukseen. Hän kertoo, että hän on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä rikokseen aseen esille ottamisen ja laukauksen ampumisen osalta.
Vornanen sanoo laukaisseensa aseensa varoituslaukauksena häneen kohdistuneen uhkatilanteen vuoksi. Hänen mukaansa hänen tarkoituksenaan ei ollut vahingoittaa ketään, eikä hän omien sanojensa mukaan ole aiheuttanut konkreettista vaaraa kenellekään.
Epäillyn ampuma-aserikkomuksen osalta Vornanen toteaa jättävänsä asian syyttäjän ja mahdollisesti oikeuden ratkaistavaksi. Hän toteaa kantaneensa ladattua asetta suojuksessa ja taskussaan muutaman sadan metrin ajan siirryttyään pois ampumapaikalta.
EPÄILLYN ampuma-aserikoksen osalta Vornanen myöntää toimineensa huolimattomasti. Hänen mukaansa epäilyssä on kyse hänellä olleista kahdesta starttipistoolista ja kahdesta kiväärinlippaasta.
Hän vetoaa siihen, että ei ole huomannut lainsäädännössä tapahtuneita muutoksia. Ampuma-aselain säännösten muutosten myötä starttipistoolien ja lippaiden säilyttäminen on muuttunut lupaa edellyttäväksi.
Lisää aiheesta
Vornanen ottaa tiedotteessa myös kantaa päihtymystilaansa. Hänen mukaansa poliisi ei millään tavalla todentanut hänen päihtymyksensä tasoa tapahtumien jälkeen.
Vornanen kertoo itse esittäneensä puhalluskokeen ottamista poliisipartiolle. Koska puhallus- tai verikoetta ei otettu, tilanteen aikaista päihtymistilaa ei voida jälkikäteen todeta, Vornanen kirjoittaa.
Hän kertoo jäävänsä odottamaan syyteharkinnan lopputulosta ja toivoo, että syyttäjä voi tehdä ratkaisunsa rauhassa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
17.7.2024 10:42
Vornasen tapauksesta lisätietoa: kotoa löytyi luvattomia kaasuaseita