Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Akava näkee työaikalaissa hyvää ja huonoa – työaikasuojelu tehostuu, paljon matkustavien asema ei silti parane

Korkeastikoulutettujen työmarkkinajärjestö Akava näkee hallituksen työaikalakiesityksessä hyvänä sen, että siinä turvataan työntekijöiden työaikasuojelu. Joustavilla työaikajärjestelyillä pyritään helpottamaan työn ja yksityiselämän yhteensovittamista.

Demokraatti

Demokraatti

Akava painottaa, että uuden työaikamallin, joustotyön, tulee kuitenkin olla asiantuntijatyössä pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

Järjestö on tyytyväinen, että asiantuntijat ja keskijohto kuuluvat uuden työaikalain soveltamisen piiriin. Soveltamisalaan ei tule merkittäviä muutoksia, ja se täyttää EU:n työaikadirektiivin vaatimukset.

Akava pitää tärkeänä parannuksena lakisääteistä työaikapankkia.

– Esityksen mukaan työaikapankin käyttöönotosta voitaisiin sopia kaikilla työpaikoilla siihen katsomatta, onko työnantajan työehtosopimuksessa määräyksiä työaikapankista, Akavan johtava asiantuntija Miia Kannisto painottaa.

Hallituksen esitys saa kiitosta myös siitä, että siinä tunnistetaan työmatkojen aiheuttama kuormittuminen ja sen vaikutukset työturvallisuuteen.

– Valitettavasti lakiesitys ei kuitenkaan paranna työnsä takia paljon matkustavien asemaa. Esityksen perustelujen mukaan työnantajan on pelkästään kiinnitettävä huomiota palautumiseen, Akava pahoittelee tiedotteessaan.

Lisää aiheesta

Akava on pettynyt siihen, että lain valmistelun loppuvaihe ei ollut kolmikantaista.

Akava korostaa, että työmatkojen aiheuttaman ylikuormituksen välttämiseksi ja palautumisen varmistamiseksi työmatkoihin käytettävä aika tulisi lukea työntekijän työajaksi. Matka-aika luetaan uudenkin esityksen mukaan työajaksi ainoastaan, jos se on samalla osa työsuoritusta.

Järjestö vaatii, että uuden joustotyöajan käyttöä pitää seurata ja korjata mahdolliset ongelmat. Joustotyössä vähintään puolet työajasta olisi sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voisi itsenäisesti päättää. Työnantaja ja työntekijä voisivat sopia joustotyöstä yhteisellä sopimuksella.

Akava arvioi, että lakiluonnoksen kirjaus joustotyöstä kaivannee täsmentämistä, jotta sitä käytetään vain silloin, kun asiantuntija voi hyvin itsenäisesti päättää työntekemisen ajasta, paikasta ja määrästäkin.

Akava on pettynyt siihen, että lain valmistelun loppuvaihe ei ollut kolmikantaista.

– On odotettavissa, että lain soveltamisesta syntyy epävarmuutta.

Hallitus antoi tänään esityksen uudeksi työaikalaiksi eduskunnalle. Tavoitteena on, että laki tulee voimaan vuoden 2020 alussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE