Ukrainan viikonloppuna ilmoittama toive saada Suomessa olevat Allegro-suurnopeusjunat käyttöönsä yllätti viranomaiset täysin. Kiovan rautatieasemalla Suomen pääministerin delegaatiolle annettu pyyntökirje on kuitenkin aika painava asiakirja, ja siihen valtion on jollain tavalla reagoitava.

Ukrainan logistiikka pyörii junaliikenteen varassa, ja Suomea lukuunottamatta muualla länsimaissa ei juuri käytetä samanlaista raideleveyttä kuin heillä. Junakalusto on sotaoloissa kovilla, varaosakulutus on melkoista ja huoltotarve kasvaa koko ajan.

Pyyntö oli Ukrainalta harkittua strategista viestintää: heillä on tarve, meillä on ratkaisu – näyttäkää miten hyvin suomalaiset osaavat improvisoida.

Kun Helsingin ja Pietarin välinen matkustajajunaliikenne lopetettiin maaliskuun lopussa, Allegro-kalusto varastoitiin ja pyyhittiin kirjanpidosta. VR kirjasi lopetuksesta laskennallisesti viitisenkymmentä miljoonaa euroa kuluja.

Allegrojen tekniikka poikkeaa vain vähän, mutta juuri sen verran ikävästi muusta kotimaisesta kalustosta, ettei niiden siirtäminen kotimaisille reiteille ole järkevää.

Kovin pitkää varastointia suurnopeusjunat eivät kestä, ennen kuin niiden tekniikka alkaa käytön puutteessa rapistua ja lahota. Jo nyt junien käyttöönotto vaatisi perusteellisen huollon.

Siksi niiden lahjoittaminen ja laivaus Ukrainaan olisi perusteltu ratkaisu, win-win-tilanne.

IKÄVÄ kyllä junat ovat vain puoliksi suomalaista omaisuutta. Allegrot kuuluvat Venäjän valtionrautatieyhtiön RZD:n ja VR:n yhdessä perustamalle Karelian Trainsille, jolla on vielä ulkopuolisiakin rahoittajia.

Junia ei voi myydä tai lahjoittaa eteenpäin ilman omistajien yksimielistä suostumusta, ja sellaista tuskin ainakaan Venäjältä saadaan.

Tilanne olisi Demokraatin haastattelemien virkamiesten ja asiantuntijoiden mukaan toinen, jos Venäjän rautateiltä voisi esimerkiksi laskuttaa Pietarin-liikenteen lopettamisesta aiheutuneita tappioita.

Liikennöinnin pysäyttäminen viime vuonna oli kuitenkin muodollisesti suomalaisten oma päätös, vaikka se johtuikin Ukraina-hyökkäyksestä ja pakotteista.

JOILLAIN valtioilla on käräjäkestävämpiä syitä käydä käsiksi venäläisomaisuuteen.

Kazakstan kertoi tällä viikolla ottaneensa haltuunsa Baikonurin avaruuskeskuksessa toimivan venäläisen valtionyhtiön kalustoa maksurästien takia.

Avaruusrakettien laukaisualueeksi rakennettu Baikonurin keskus on vuokrattu Venäjälle vuoteen 2050 asti, ja siellä toimii useita venäläisiä avaruusteknologian yrityksiä.

Nyt takavarikon kohteeksi joutui Venäjän valtion avaruusinfrakeskus. Sillä oli velkaa kazakstanilaiselle yrityskumppanilleen, rakenteeltaan hiukan Karelian Trainsia muistuttavalle yhtiölle kolmisenkymmentä miljoonaa euroa.

Valtioiden yhteisyrityksen piti huolehtia keskusalueen ympäristön ennallistamisesta ja rakettilaukaisujen luonnolle aiheuttamien tuhojen korjaamisesta.

Venäjä ei jätä Kazakhstania rankaisematta, se on selvä, mutta valtio tarvitsee Baikonuria vastedeskin avaruuslentoihinsa.

SUOMEN pattitilanne junanpuolikkaidensa kanssa on täysin erilainen.

Jos meillä valtio murtaisi omaisuudensuojan koko Allegro-kaluston osalta, se antaisi Venäjälle vapaat kädet esimerkiksi kansallistaa alueellaan olevaa suomalaista omaisuutta.

Kreml voi joka tapauksessa ennen pitkää tehdä niin, mutta se tarvitsee perinteisesti siihen jonkun näennäisen juridisen tekosyyn.

Teoriassa toki voisimme antaa sen meille kuuluvan puolikkaan junakalustosta eli kaksi Allegroa Ukrainaan, mutta aivan heti sekään ei sopimusteknisten hidasteiden takia onnistune.

Onnenpotku olisi, jos Suomen valtio löytäisi tilinpidostaan jonkun aidon, rästiin jääneen venäläisen miljoonasaatavan, jonka vastineeksi junat voisi lunastaa VR:lle nimelliseen hintaan.

Tällaista tuskin kekseliäinkään kamreeri löytää – eikä sekään ihan ole suomalaisten luotettavien kauppatapojen mukaista. Vaikka vastapuolena onkin Venäjän kaltainen rosvohallinto.

Juttua muokattu klo 11:07. Korjattu sana “kapea” raideleveyden määritelmästä.