Politiikka
18.12.2024 15:36 ・ Päivitetty: 18.12.2024 15:36
Millaisen miinaselvityksen Häkkänen on sotilailta pyytänyt – näitä yksityiskohtia puolustusministeriö ei halua kertoa
Syksyn sotilaallinen kinastelunaihe eli jalkaväkimiina-asia kuitataan torstaisessa puolustusselonteossa lyhyellä maininnalla asian selvittelystä. Puolustusministeriö ei kuitenkaan halua kertoa tarkasti, millaista arviota ministeri on asevoimilta miinoista tai niiden käyttötarpeista pyytänyt.
Valtioneuvoston puolustusselonteko julkistetaan torstaina. Sen esittelee puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.). Jalkaväkimiinoista selonteossa mainitaan vain asian selvittely puolustushallinnossa, Häkkänen kertoo Demokraatille.
Puolustusselonteossa tarkastellaan toimintaympäristöä ja arvioidaan puolustuksen kehittämistarpeita keskipitkällä aikavälillä.
Siinä myös linjataan maamme puolustuskyvyn ylläpidosta ja kehittämisestä osana liittokuntaa sekä Suomen puolustuspoliittisesta ja sotilaallisesta roolista Natossa, EU:ssa ja kansainvälisessä puolustusyhteistyössä.
Viime viikkojen yksi kuuma keskustelunaihe on ollut jalkavälimiinat ja se, onko Suomi irtautumassa niin kutsutusta Ottawan sopimuksesta, joka kieltää jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, myynnin ja varastoinnin.
KESKUSTELU jalkaväkimiinoista ryöpsähti, kun puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola yllättäen sivusi MTV:n haastattelussaan miinojen tarvetta puhuen turvallisuusympäristön muuttumisesta.
Pian puolustusministeri Häkkänen kertoi STT:lle, että hän oli pyytänyt jo kesällä puolustusvoimia arvioimaan jalkaväkimiinojen tarpeellisuutta ja Ukrainan sodan oppeja.
Lisää aiheesta
- Käynnistin tämän selvityksen sen takia, että turvallisuustilanne on merkittävästi kiristynyt Venäjän hyökkäyssodasta johtuen. Mutta samalla on myös nähty Ukrainan sodassa, että Venäjä käyttää edelleen massamaisesti jalkaväkeä ja myös jalkaväkimiinoja, Häkkänen lausui marraskuun lopulla STT:lle.
Pääministerin esikunnasta on kerrottu Ilta-Sanomille, että Orpo on tiennyt puolustusvoimien selvittävän jalkaväkimiina-asiaa. Tasavallan presidentin kansliastakin vastattiin samoin.
Sen sijaan Demokraatin tietojen mukaan eduskunnan puolustusvaliokunta ei ollut perillä Häkkäsen asevoimilta pyytämästä selvityksestä. Edustajat kuulivat asiasta ensimmäisen kerran mediasta.
Jos ministeri olisi pitänyt valiokuntaa ahkerammin ajan tasalla toimistaan, jalkaväkimiina-asiaa olisi kenties voitu saatella jo aiemmin myös parlamentaariseen prosessiin.
Se, ettei selvityksestä ollut kerrottu, on herättänyt pientä ihmettelyä eduskunnan käytävillä. Myöskään ulkoasiainvaliokuntaan tieto Häkkäsen selvityksistä ei ole kulkenut.
VALIOKUNNAN jäsen Jari Ronkainen (ps) on kertonut IS:lle, että puolustusselonteon parlamentaarisella seurantaryhmällä ja valiokunnalla ei ollut tietoa Häkkäsen miina-asiapyynnöistä.
– Kyseessä ei ollut mikään virallinen (selvitys), vaan ihan normaalia tilannearviointia, mitä siellä (Puolustusvoimissa) tehdään jatkuvasti. Sen takia tästä ei ollut meillä tietoa, Ronkainen on todennut lehdelle.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra kommentoi Demokraatille Häkkäsen kesällä käynnistämää selvitystä. Kopran mukaan kyseessä on sotilaallinen ja sotilasteknologiaan keskittyvä selvitys, jolla analysoidaan suorituskykyä ja sen tarvetta.
– Totta kai sitten kun se alkaa olla valmis, mielellään ja täytyykin valiokuntaa informoida. Mutta kaikissa alkuvaiheissa olevista ja keskeneräisistä selvityksistä, joita varmaan puolustushallinnossa on meneillään kymmeniä, meillä ei ole tarvetta ottaa tietoa, Kopra sanoo.
– Minun käsitykseni mukaan tämä on sotilaallinen, teknologiaan ja suorituskykyyn liittyvä eikä poliittinen selvitys, joten tältä perustalta tämä on ok.
Kopra ymmärsi itse aikoinaan Puolustusvoimain komentajan MTV:lle antamasta haastattelusta, että laajaa tutkimustyötä on käynnissä.
DEMOKRAATTI selvitti tietopyynnöllä puolustusministeriöstä, mistä Häkkäsen kesällä pyytämässä ”miinaselvityksessä” oli tarkkaan ottaen kyse. Vaikuttaa siltä, että komentajan kanssa jutellut ministeri halusi laajemminkin selkoa Ukrainan sotakokemuksista, ei pelkästään yhden asetyypin käytöstä.
”Puolustusministeri Häkkänen keskusteli 11.6.2024 Puolustusvoimain komentajan kanssa, pyytäen Puolustusvoimia selvittämään Ukrainan sodan oppeja suhteessa puolustuksen kehittämiseen. Osana kyseistä toimeksiantoa ministeri totesi, että Puolustusvoimien tulee tarkastella kokonaisuutta myös jalkaväkimiinojen osalta”, ministeriöstä vastattiin.
Tämän lisäksi puolustusministeriö kertoo, että keskustelussa annettua suullista toimeksiantoa täydennettiin ja tarkennettiin lokakuussa kirjallisella toimeksiannolla.
Lokakuinen toimeksianto sanamuotoineen on kuitenkin ministeriön mukaan salassa pidettävä, eikä ministeriö halua kertoa esimerkiksi käsiteltiinkö siinä eritellymmin asejärjestelmiä joiden käyttö Suomen maaperällä vaatisi Ottawan sopimuksesta irtautumista.
DEMOKRAATTI tavoitti tänään eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäsen lyhyesti.
Häkkänen painottaa, että jalkaväkimiina-asiaa ei hoideta tai linjata puolustusselonteossa.
– Me saamme puolustushallinnon toimesta tehtyä Suomen puolustuksen näkökulmaan liittyvän selvityksen kevättalvella. Eli asia tulee olemaan keväällä varmasti esillä. Ensin hallitus päättää, mikä on puolustuspoliittinen linja tässä asiassa ja ulkopoliittisen arvion tekee tietysti ulkoministeriö. Sitten on kokonaisarvio, lähdetäänkö viemään eteenpäin. Jos lähdetään, sen jälkeen on tietysti sovittu parlamentaarinen prosessi erikseen varmaan pääministerin johdolla.
Vaikka miina-asiaa ei ole Häkkäsen mukaan suoranaisesti avattu puolustusselonteossa, hän kertoo, että jotakin siellä kuitenkin on:
– Olen vienyt sinne sellaisen neutraalin kirjauksen, jota on käyty oppositio-hallituspuolueiden kanssa läpi, että tätä asiaa selvitetään puolustushallinnossa.
Se lukee siellä selonteossa?
– Kyllä. Se on ihan neutraali, mutta miina-asiaa ei lähdetä puolustusselonteossa ratkaisemaan.
– Puolustusselonteko nauttii aika laajaa yksimielisyyttä tällä hetkellä eduskunnassa. Minä en myöskään halua, että tällainen keskeneräinen asia sinne tupsautetaan yhtäkkiä. Ne kulkevat nyt eri latuja, Häkkänen summaa.
VIIME viikolla uutisoitiin, että ulkoministeriön johdolla Suomelle laaditaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeva arvio. Asiasta päätti tp-utva eli tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta.
Arvion lisäksi puolustushallinto laatii selvityksen asevoimien suorituskykyjen täydentämisestä. Selvityksessä tarkastellaan valtioneuvoston mukaan muun muassa jalkaväkimiinojen merkitystä puolustuksen tarpeiden ja nykypäivän uhkakuvien näkökulmasta.
Tämän jälkeen tehdään kokonaisarvio siitä, tulisiko Suomen muuttaa suhtautumistaan jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Valtioneuvoston mukaan valmistelussa huomioidaan muun muassa turvallisuusympäristön muutos, teknologioiden kehittyminen, Ukrainasta saadut opit sekä asevalvontasopimusten merkitys osana kansainvälistä sopimusjärjestelmää.
Tänään eduskunnan kansliaan on luovutettu kansalaisaloite Suomen irtaantumiseksi jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.