Politiikka

”Nyt valittu tie ei aja Suomen etua” – EK vetoaa vielä kerran hallitukseen ja ay-liikkeeseen

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies on huolestunut seurauksista, joita keskiviikkoinen työnseisaus yrityksille ja Suomelle aiheuttaa.

Hallituksen ja ay-liikkeen välisestä irtisanomislakikiistasta johtuvat työnseisaukset aiheuttavat Suomelle noin 50 miljoonan euron kansantuotemenetyksen.

Häkämies pitääkin keskiviikkoa surullisena päivänä suomalaisille. Hän myös huomauttaa, miten viennillä menee hyvin ja kuinka Suomen kansainvälistäkilpailukykyä on parannettu.

– Näistä työtaisteluista aiheutuu taloudellisten menetysten lisäksi haittaa suomalaisyritysten toimitusvarmuudelle ja maineelle, Häkämies arvioi.

Tappiot on arvioitu EK:n jäsenliitoista ja -yrityksistä saatujen, työtaistelun odotettua laajuutta kuvaavien tietojen perusteella. Arviossa on hyödynnetty Tilastokeskuksen panos-tuotostietoja. Laskelma huomioi tuotannon keskeytymisen välilliset vaikutukset talouden muille toimialoille.

EK:n pääekonomisti Penna Urrila huomauttaa, ettei luku kuvaa lyhyen aikavälin vaikutusta. Osa yrityksistä pystyy korvaamaan menetyksiään myöhemmin.

– Laskelma ei toisaalta arvioi työrauhahäiriöistä aiheutuvia pitkän aikavälin haittoja yritysten toimitusvarmuuteen, maineeseen ja kilpailukykyyn, Urrila toteaa.

EK vetoaa tiedotteessaan vielä kerran hallitukseen ja ay-liikkeeseen.

– Molemmilla osapuolilla on tiedossa, miten tämä solmu saadaan avatuksi. Nyt valittu tie ei aja Suomen etua, Häkämies painottaa.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat