Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Perikatoa odotellessa – miksi Britannian konservatiivit ovat vaalien alla jo näin lopunajan tunnelmissa?

Lehtikuva / AFP
Pääministeri Rishi Sunak innosti 24. kesäkuuta omiaan konservatiivien kampanja-illassa.

Torstaina 4. heinäkuuta on Britannian konservatiivien totuuden hetki: päättyykö pääministeripuolueen valtakausi totaaliseen mahalaskuun vai edes jollain tavalla siedettävään tappioon?

Tapio Bergholm

Vuodesta 2022 alkaen Britannian konservatiivipuolueessa on nähty pikkuhiljaa syvenevää epätoivoa. Tänä kesänä ollaan sitten jo lopunajan tunnelmissa: romahdusta povaavat vertauskuvat, kuten Armageddon, Torygeddon, kuolemantanssi, viimeinen valssi ja Wipeout ovat toistuneet brittimedian vaalianalyyseissa.

MITEN TÄHÄN tilanteeseen on tultu, konservatiivien vuosia jatkuneen ja päättymättömältä näyttäneen voittokulun jälkeen?

Puolueen sisäinen kamppailu kärjistyi jo 2016, kun pääministeri David Cameronin järjestämä kansanäänestys EU-jäsenyydestä päättyi hänen tappioonsa ja puolueen populistisiiven tukeman Brexit-kannan voittoon.

Puolueen vaiheet siitä eteenpäin, vuosina 2016-2024 jättävät dramaattisuudessaan Shakespearen näytelmät varjoonsa.

Vielä vuonna 2021 poliittiset asiantuntijat ennustivat yksimielisesti, että konservatiivipuolue tulisi hallitsemaan Britanniaa 2020-luvulla. Pääministeri Boris Johnson oli voittanut ylivoimaisesti vuoden 2019 vaalit puhdasoppisen vasemmistolaisen Jeremy Corbynin työväenpuoluetta vastaan.

Koronarokotteiden nopea käyttöönotto oli nostanut hallituspuolueen kannatusta entisestään. Sitten kaikki meni pieleen.

Lisää aiheesta

Partygate-skandaalissa loppusyksyllä 2021 paljastui, että pääministeri Boris Johnsonin virka-asunnossa oli jo koronajouluna 2020 juhlittu ja juopoteltu, kun hallitus oli kokoontumisrajoituksilla kieltänyt tällaiset ilot kansalaisilta.

Eikä tässä vielä kaikki. Puolue-eliitin salajuhlia paljastui enemmänkin, ja Johnson erehtyi valehtelemaan niistä parlamentille. Tämä johti hänen eroonsa ensin pääministerin paikalta ja sitten parlamentista.

PAKKOERON jälkeen konservatiivipuolueen jäsenäänestys valitsi syksyllä 2022 uudeksi puoluejohtajaksi ja pääministeriksi Liz Trussin.

Hänen heti julkistamansa, äänestäjiä kosiskellut minibudjettinsa oli velaksi rahoitettuine veronalennuksineen niin uhkarohkea, että kansainväliset ja kotimaiset sijoittajat panikoivat.

Brittien eläkerahastot ja -sijoitukset uhkasivat tuhoutua, kun korot nousivat nopeasti ja punnan arvo heilui. Trussin valtakausi kesti lopulta vain 49 päivää.

Kaaoksen seurauksena konservatiivien kannatus putosi mielipidekyselyissä 21 prosenttiin ja työväenpuolueen nousi 53 prosenttiin.

Jo Trussin erosyksynä arvovaltainen oikeistokommentaattori Paul Goodman arvioi Conservative Home -sivustolla, että konservatiivit olivat tuhon tiellä.

Hän risti tilanteen saksalaisen käsitteen mukaisesti makaaberiksi kuolemantanssiksi (Totentanz), joka oli johtamassa puoluetta kohti avointa hautaa.

TRUSSIN JÄLKEEN hetken aikaa kuitenkin näytti, että konservatiivien syöksykierre oikenisi – tai ei ainakaan jyrkkenisi.

Puolueen pelastajaksi ja maan talouden tasapainottajaksi tuli Trussille jäsenäänestyksessä hävinnyt entinen valtiovarainministeri, järkeväksi tiedetty Rishi Sunak.

Puolue ei kuitenkaan toipunut toistuvista skandaaleistaan, talouspoliittisesta sekoilustaan eikä katkerasta sisäisestä kamppailustaan. Työväenpuolueen etumatka kannatuskyselyissä jatkui.

Brittikonservatiivien keskinäinen kiistely ja itseruoskinta on jatkunut nyt lähes kaksi vuotta.

Brittikonservatiivien keskinäinen kiistely ja itseruoskinta on jatkunut nyt lähes kaksi vuotta.

Conservative Home -sivuston nuoret toimittajat ovat päivitelleet, miksi nuoret äänestäisivät puoluetta, jonka 14 vuoden valtakauden aikana asuntopula, asuntojen hintojen ja vuokrien nousu ovat jatkuneet. Keskeiset konservatiivisetkin politiikan kommentaattorit katsovat, että vaalilupaukset ovat jääneet toteuttamatta varsinkin maahanmuuton vähentämisessä.

Pääministeri Rishi Sunak julisti ennenaikaiset vaalit toukokuun lopulla, kun inflaatio oli alentunut ja talouskasvu piristynyt. Ehkä hän saattoi kuvitella, että pikaiset vaalit heinäkuun alussa yllättäisivät oppositiopuolueet.

Politiikan kommentoijat arvioivat, että varsinkin populistinen oikeistopuolue Reform UK olisi heikosti valmistautunut eikä saisi kaikkiin vaalipiireihin ehdokkaita.

Nämä arviot ovat joutuneet häpeään. Vaikuttaa siltä, että pahimmin yllätetyksi tuli konservatiivipuolue, jolla oli lopulta vähemmän nimettyjä ehdokkaita kuin työväenpuolueella ja liberaalidemokraateilla.

Euroeron arkkitehti, populistijohtaja Nigel Farage otti Reform UK:n johtopaikan ja lähti itse ehdokkaaksi. Hänen tavoitteenaan on konservatiivipuolueen valta-aseman murentaminen oikeiston äänestäjiä viemällä, vaikka se ei välttämättä takaa Reformille näissä vaaleissa suurta paikkamäärää.

(Viime päivinä Faragen esittämät, Venäjän toimia ymmärtävät Ukraina-kommenit ovat laskeneet kyselyissä hieman Reformin kannatusta.)

VAALITAISTELU ei ole sujunut Sunakiltakaan ilman pieniä ja suuria epäonnistumisia. Hän julisti ennenaikaiset vaalit virka-asuntonsa edessä rankkasateessa, litimärkänä.

Pääministerin mediakompastelu on ollut jatkuvaa. Walesissa Sunak kysyi kansalaisilta, odottivatko he innolla lähestyviä jalkapallon Euroopan mestaruusturnausta, vaikka Wales oli karsiutunut turnauksesta. Normandian maihinnousun 80-vuotisjuhlallisuuksista hän poistui ennen suurvaltajohtajien yhteiskuvia.

Uusin Britanniassa laajeneva politiikkakohu koskee vedonlyöntiä vaalien kustannuksella.

Uusin Britanniassa laajeneva politiikkakohu koskee vedonlyöntiä vaalien kustannuksella. Pääministeri Sunakin lähipiirin jäsenet ovat käyttäneet hyväksi sisäpiiritietoa ja tehneet kaupallisten vedonlyöntitoimistojen kautta rahakkaita vetoja siitä, että vaalit järjestetään heinäkuussa. Mukana veikkausringissä epäillään olleen jopa poliiseja, jotka ovat toimineet pääministerin henkivartijoina.

Tämä kärpänen on kasvanut härkäseksi, kun sen uutisoinnissa korostuvat puoluevirkailijoiden ja avustajien ahneus ja moraalittomuus töiden loppumisen pelossa.

TYÖVÄENPUOLUE ei välttämättä saa ensi torstaina paljon suurempaa ääniosuutta kuin vuosien 2017 tai 2019 vaaleissa, koska liikkuvia ääniä vievät populistien lisäksi myös liberaalidemokraatit. Brittiläisen vaalitavan takia se todennäköisesti silti riittää tällä kertaa murskavoittoon.

Konservatiivien epätoivoa kuvaa hyvin, että he ovat viime viikkoina varoitelleet äänestäjiä työväenpuolueen superenemmistöstä.

Mielipidetiedustelut voivat tietysti olla väärässä. Konservatiivien yltynyt pelottelu työväenpuolueen vaarallisuudesta ja Reform UK:n hajotustyön tuhoisuudesta voi onnistua.

Mutta olisi hyvin poikkeuksellista, jos kansalaiset nyt antaisivat tukensa kauhusta lamaantuneelle konservatiivipuolueelle, jonka johtajaa Rishi Sunakia omatkin joko pilkkaavat tai säälivät.

Professori Tapio Bergholm on historioitsija, sosiologi, ammattiyhdistysliikkeen tutkija ja dosentti Itä-Suomen yliopistossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE