Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Suomalaisten tarve täydennyskoulutukselle on huutava” – elinikäinen oppiminen jäi hallitukselta puolitiehen

Yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on lakiin kirjoitettu velvoite edistää elinikäistä oppimista.

Demokraatti

Demokraatti

– Tämä ei vielä riitä, vaan korkeakouluja tulisi rahoitusta suuntaamalla kirittää nostamaan elinikäinen oppiminen vahvemmin agendalleen, vaatii Akavan Erityisalat lausunnossaan hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta.

Liiton mielestä rahoitusmallit eivät kannusta tällä hetkellä korkeakouluja panostamaan muun kuin tutkintotavoitteisen koulutuksen järjestämiseen.

– Jo työelämässä oleville ei ole tarjolla riittävästi koulutusta, vaikka suomalaisten tarve täydennyskoulutukselle on huutava. Yliopistojen järjestämän täydennyskoulutuksen tarjonta ja koulutuksiin osallistuneiden määrä ovat jopa vähentyneet 2010-luvulla.

“Osaamisensa kehittämisestä kiinnostuneen kannalta järjestelmä näyttää varsin monimutkaiselta.”

Neuvottelupäällikkö Minna Nieminen Akavan Erityisaloista painottaa, että aidon muutoksen aikaansaamiseksi on muun kuin tutkintoon johtavan koulutuksen perusteella jaettavan rahoituksen osuutta kasvatettava merkittävästi molemmilla korkeakoulusektoreilla.

– Hallituksen esityksessä esitetään nyt korkeakoulujen elinikäisen oppimisen tehtävän vahvistamista ja kirjausta terävöitetään yliopisto- ja ammattikorkeakoululaeissa. Tämä on hyvä suunta, mutta yksinään ei lainsäädäntö riitä korjaamaan tilannetta korkeakouluissa.

Lisää aiheesta

Akavan Erityisalat huomauttaa, että elinikäisen oppimisen tehtävää toteutetaan tällä hetkellä korkeakouluissa hyvin erilaisilla organisointimalleilla. Työikäiselle on tarjolla maksullista täydennyskoulutusta, opintoja avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun kautta tai erikoistumiskoulutuksia.

– Osaamisensa kehittämisestä kiinnostuneen kannalta järjestelmä näyttää varsin monimutkaiselta, Nieminen huomauttaa.

Erityisesti uusien erikoistumiskoulutusten rooli järjestelmässä on hänen mukaansa varsin selkiytymätön ja vaatisikin uudelleentarkastelua. Myös avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun rooli ja tehtävä vaatisivat kirkastamista.

– Tätä työtä tulee tehdä kansallisena yhteistyönä ja kiinteässä yhteistyössä työelämän kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE